Tappioiden poikkeuslupahakemus

MIKÄ ON TAPPIOIDEN POIKKEUSLUPAHAKEMUS?

Lainsäädäntö ja verohallinnon ohjeistus

Tuloverolaissa 122 § säädetään omistajavaihdosten vaikutuksesta tappioiden vähentämiseen yhtiön tuloverotuksessa (TVL 122 §). Laissa säädetään seuraavasti “Yhteisön ja elinkeinoyhtymän tappiota ei vähennetä, jos tappiovuoden aikana tai sen jälkeen yli puolet sen osakkeista tai osuuksista on muun saannon kuin perinnön tai testamentin vuoksi vaihtanut omistajaa tai yli puolet sen jäsenistä vaihtunut.” Verottaja voi katsoa osakkeiden vaihtaneen omistajaa myös silloin, kun yhtiö on luonut uusia osakkeita esimerkiksi osakeannin vuoksi. Kun omistuksissa on tapahtunut muutoksia kyseisellä tavalla, tulee tappioiden poikkeuslupahakemus ajankohtaiseksi.

MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA KÄYTÄNNÖSSÄ?

Tappioiden käsittely verotuksessa

Lähtökohtaisesti osakeyhtiön verovuoden (tilikauden) tulosta vähennetään aikaisemmilta verovuosilta vahvistetut saman tulonlähteen tappiot. Osakeyhtiön verotuksessa vahvistetut tappiot vähennetään 10 seuraavan verovuoden aikana sitä mukaa kuin tuloa syntyy.

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli osakeyhtiöllä on käyttämättömiä tappioita, niin ne vähennetään yhtiön seuraavan verovuoden verotettavasta tulosta. Täten verovuodelta maksetaan tuloveroa vain sen tulon osalta, jota edellisten tilikausien vähennettävä tappio ei kata.

Esim. Osakeyhtiöllä on 20000€ verotuksessa vahvistettua tappiota tilikaudelta 2018. Yhtiö tekee 30000€ voittoa tilikaudella 2019. Tässä tapauksessa osakeyhtiö vähentää ensin edellisten tilikausien tappion (20000€) tilikauden voitosta (30000€) ja tuloveroja vain näiden erotuksen (10000€) osalta. Koska yhteisöjen tuloveroprosentti v.2019 on 20%, niin tuloveroja jää maksettavaksi 2000€.

Mikäli yli puolet yhtiön osakkeista on vaihtanut (joko suoraan tai välillisesti) omistajaa, yhtiö menettää oikeutensa vähentää kyseiset tappiot tilikauden tuloksesta.

accounting-helsinki
accounting-application
MENETETÄÄNKÖ TAPPIOT AINA OMISTUSSUHTEIDEN MUUTTUESSA MERKITTÄVÄSTI?

Poikkeusluvan hakeminen

Ei menetetä. Mutta osakeyhtiön tulee hakea verottajalta tappioiden poikkeuslupaa. Verohallinto voi hakemuksen perusteella myöntää erityisistä syistä oikeuden tappion vähentämiseen omistajanvaihdoksesta huolimatta, jos se on yhteisön tai yhtymän toiminnan jatkumisen kannalta tarpeen. TVL 122 §:n  perimmäisenä tarkoituksena puolestaan on estää kaupankäynti yhtiön tappiolla. Ei suinkaan vaikeuttaa yhtiöiden liiketoimintaa.

Poikkeusluvan myöntäminen edellyttää, että tappioiden vähentäminen on tarpeen yhteisön tai yhtymän toiminnan jatkumisen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisön tai yhtymän on jatkettava toimintaansa omistajanvaihdoksen jälkeen.

Verottaja säätää ohjeistuksessaan poikkeusluvan myöntämisen edellytyksistä (Verottajan ohje). Tälläisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi sukupolvenvaihdosyrityksen myynti työntekijöille ja yrityksen toiminnan jatkumisen välittömät työllisyysvaikutukset.

Tappioden poikkeuslupahakemus tulee tehdä kirjallisesti Verohallinnolle. Verottajan päätökseen saa hakea muutosta oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle.

Tarvitsetko apua?

Autamme mielellään poikkeusluvan tekemisen kanssa

Mikäli tarvitsette apua Tappioiden poikkeuslupahakemuksen kanssa, ota rohkeasti yhteyttä:

Jonne Anttila

jonne.anttila(at)eaccounting.fi

+358 (0)45 6743350

Kirjoittaja Jonne Anttila, KTM, on eAccounting Finland Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.